L niin kuin laiskuus ja s niin kuin saamattomuus, siinä syitä lähes kuukauden mittaiseen blogihiljaisuuteen! Kyseisillä kaveruksilla ei kuitenkaan ole ollut juurikaan tekemistä täällä rullaavan arjen kanssa, joten kirjoitettavaa on kyllä kertynyt. Oman mielenterveyteni ja jonkinasteisen lukijaystävällisyyden säilyttääkseni ajattelin kuitenkin tarjoilla kuluneen kuun kohokohtia helposti pureskeltavissa suupaloissa, kuin aakkoskarkkeja ikään!
A niin kuin aamukoomat: Mä olen täysin aamu-ihminen, mun kroppa ei (ainakaan tähän aikaan vuodesta). Aurinko loistaa täällä nykyisin lähinnä poissaolollaan, joten sillä voi olla jotain tekemistä ko. ilmiön kanssa... Mutta kaikkeen tottuu, (matematiikkaankin, toteaisi eräs) joten eiköhän tämä tästä!
B niin kuin Bulgaria!!! Vihdoin ja viimein se on, jos ei nyt kirkossa, niin ainakin täällä Borgenin sekalaisessa seurakunnassa kuulutettua, että tammikuussa suuntana on Bulgaria! Wohooo, Sunny Beachille...eiku! Kaikki suunnitelmat ei oo vielä ihan selvillä, mutta suurimmalla todennäköisyydellä tullaan tekemään yhteistyötä paikallisten seurakuntien ja lähetystyöntekijöitten kanssa.
C niin kuin celsius: Oi pakkanen tule jo! Kun mietin talvea Norjassa, ajattelin ihanaa talven ihmemaata valtavine lumikinoksineen! Mutta pah lämmittävälle golf-virralle ja suojaaville vuorille, täällä sataa vaan vettä!
D niin kuin draamat: Rauhallisen base-elämän keskelle on välillä luotava vähän draamaa = Bulgariaa varten väännettiin tuossa yhtenä viikkoona muutamat draamat. Mannaa sisäiselle draamakuningattarelleni!
E niin kuin ensilumi. Tuli, suli. Lumi vol. 2 tällä hetkellä maassa, sulaa kuulemma keskiviikkoon mennessä. Ehkä kolmas kerta toden sanoo??
F niin kuin Feast of Love: Oikeesti love feast, mut f olis ollu liian vaikee muuten! Konsepti lyhyesti: Vietetään laatuaikaa yhteisön kesken nauttien ruuasta, ohjelmasta ja toistemme seurasta. Tänä vuonna tyttöjen vastuulla oli kokkailu (kolmen lajin illallinen!!) ja pojilla ohjelmapuoli. Koko illan mulla oli posket kipeenä nauramisesta ja vatsa syömisestä. Ja päinvastoin. Mieletön ilta!
G niin kuin (tasapuolisesti) glögi, Gilmoren tytöt ja Grow up house. Edellä mainituilla ei liene mitään yhteistä (tai jotain on jäänyt kertomatta?), mutta kaikki on ollut mielessä viimeaikoina. Glögin puutteeseen täällä saa onneksi helpotusta (glögikausi avattu jo hyvän aikaa sitten!), mutta muutama jakso Gilmoren tyttöjä silloin tällöin tulisi tarpeeseen! Guh on ollut mielessä ja rukouskissa muuten vaan, mahtavia muksuja (ja ohjaajia!), vähän ehkä ikäväki!
H niin kuin haaveilu: Kuluneen viikon opetus (Identity in Christ) ja viimeaikoina lueskellut kirjat on pistäny ajatuksia liikeelle. Paljon ja isosti.
I niin kuin ikuiset iho-ongelmat: Ihan aikuisten oikeesti, yritä nyt tuntea ittes aikuiseks ku iho on ku kolmetoistavuotiaalla!
J niin kuin joulun odotus! Joulukalenteri tuli postista (kiitti äiskä!), glögikausi avattua, maa on jo jossain määrin epäsäännöllisen säännöllisesti valkosena, joulukrääsä on ilmestyny jopa paikalliseen kyläkauppaan... Joulu on niiiiiiiiiin täällä! Tai ainaki kohta on!:D
K niin kuin kirjaraportti. DTS:n aikana meijän tulee lukea neljä eri kirjaa ja tehdä niistä kirjalliset raportit (kyllä, tämä on koulu, ei vain hengailuleiri). Mutta siis juttuhan ei itsessään ole tässä tapauksessa kirjaraportin laatiminen (suhteellisen kuivaa touhua), vaan itse kirja! Ensimmäinen kirja oli jees, mutta toinen kirjaraporttikirja (Patrick Dodson: Psychotic Inertia) oli jotain niiiiiin hyvää että! En oo pitkään aikaan ollut mistään kirjasta niin liekeissä, suosittelen enemmän kuin lämpimästi!
L niin kuin lasten vahtiminen. Jee, olin elämäni ensimmäistä kertaa virallisesti lastenvahtina muutamisen päivää sitte! Kolme ihan ylimainiota ala-asteikästä tyttöä (jotka mun onneksi puhuu yllättävän hyvää englantia!), piilosta, peiliä ja lattiapiknik. Ihanaa, kun kaikki ei aina oo niin vakavaa.
M niin kuin Missions: Teema toissaviikolta. Aivan loistavaa opetusta siitä, miten suurin osa kristityistä lukee Raamattua toinen silmä kiinni, etsien siunauksia vaan omaan elämäänsä, vaikka koko Raamattu 1. Mooseksen kirjasta aina Ilmestyskirjaa asti puhuu siitä, et Jumala on KAIKKIEN kansojen Jumala, "eli menkää siis ja tehkää...". Tuo typistys nyt tuskin antoi paljon oikeutta alkuperäselle opetukselle, mutta totaalisen timanttinen viikko! Ja ps. tilastot jää paremmin mieleen, kun ne syö!
N niin kuin norjalainen ruoka. Mitäs tästä nyt nätisti sanois... Kaalia ja lammasta + hassuja kalakakkusia. Onko se siis perinne, että perinneruuat on pahoja (vrt. karjalan paisti)? Kauan eläköön kansainvälinen ruokakulttuuri!
O niin kuin Oslo olosuhteiden pakosta: Tullaan viettämään viikko tammikuussa Oslossa (ennen Bulgariaan lähtöä), koska viisumit on anottava lähetystössä paikan päällä. Eli JEEE, hyvä syy nähä Norjaa vähän toisestaki vinkkelistä, kuin vain täältä pohjosen perukoilta!
P niin kuin posti. Perinteisellä etanapostilla on hämmentäviä, mielialaa kohottavia vaikutuksia! Kiitos!<3
Q niin kuin... Vähän niin ku "a:sta ö:hön" pelissä... Quentin Tarantino, ei mulla muuta.
R niin kuin revontulet!!!! Okei, ne on ollu viel vähän laimeita, mut silti, revontulet!!!
S niin kuin suomalaisuus. Harvoin tuntee yhtä suurta kiitollisuutta suomalaisuudestaan kuin tajutessaan, ettei tarvitse käydä läpi viisumiruljanssia, sillä ah! Suomella on niin kivasti pullat uunissa ulkomaan suhteiden kanssa! Muutenkin, mitä enemmän juttelee maiden välisistä eroista, sitä selvemmin tajuaa, että Suomi ei lopulta oo niin huono paikka asustaa. Eli kiitollisuutta suomalaiset, kiitollisuutta!
T niin kuin taitojen ylläpitäminen. Kiitos olosuhteiden hienoisen pakotuksen, on jotain mahdollisuuksia, että osaan ajaa autoa vielä keväälläkin! Norjan tiet on mukavia, nopeusrajoitukset vielä mukavempia. Kuinka kaipasinkaan ajamista!
U niin kuin unohdetut kumisaappaat: sateisina päivinä ei voi tuntea kuin kiitollisuutta jotakuta (mitä ilmeisimmin tyttöä, tai vaihtoehtoisesti sirojalkaista poikaa..?) kohtaan, kun saan kahlailla lammikoissa sini-vihreissä kumppareissa, sukat kuivina!
V niin kuin vauvauutisia! Ihaninta ikinä, täällä oppilaina oleva pariskunta ilmotti että ne saa vauvan kesällä! Eli nyt meitä on melkein 6 oppilasta!
W niin kuin Wright: sain vihdoin ja viimein tietää, että nimi Wright tulee sanasta wheelwright, eli joku meijän esi-esi-esi-esi-isä on joskus pykäilly ammatikseen kärrynpyöriä! Siistiä!
X, Z, Å,Ä...jätän väliin... mut hauskaa kuitenki, että meillä on niin paljon outoja kirjaimia!
Y niin kuin yksikseen vaeltelu: ei yhtä kivaa ku porukassa vaeltaminen, mutta hiljasuus ja kaunis luonto on silti lyömätön yhdistelmä!
Ö niin kuin öinen taivas: ei oo saletisti kauniimpaa ku täällä pohjosessa!
Hups, tulipas pitkä päivitys! (Eli voisin ryhdistäytyä ja kirjottaa useammin & lyhyesti..?) Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki (kaikesta huolimatta) loppuun asti lukeneille! Toivottavasti et uuvuttanut itseäsi turhan takia!
Rakkautta, H
Ps. Pahoittelen totaalista kielitaidon rappiota, ulkosuomalaisuudella on hintansa...
lauantai 19. marraskuuta 2011
tiistai 25. lokakuuta 2011
Elossa ollaan!
Vakaasta hiljaiselosta huolimatta voin ilokseni ilmoittaa olevani (vielä toistaiseksi) virallisesti elävien kirjoissa ja mitä mainioimmassa Herran huomassa Norjan perukoilla! Mitä todennäköisimmin vakavasta varhaisdementiasta kärsien (yksi syy blogihiljaisuuteen löytyy salasanan unohtamisesta), mutta elossa silti, joten kaikessa vajavaisuudessani yritän tiivistää tulevaan muutamia ajatuksia kuluneelta kolmelta viikolta!
Aloitetaan riparista. 1 viikonloppu + noin 67 neliön mökki + n. 25 norjalaisteiniä + 8 meikäläistä + 1 hassun saksalaisesti norjaa puhuva pappi. Lopputulos? Totaalinen sydämen sulaminen! Tähän mennessä oon törmänny jo kehuttavan kattavaan otokseen erilaisia teinejä, mutta nää teinit loi ihan uuden kategorian mun ajatusten arkistoon! Semivilpereitähän ne oli (20/25 poikia, mikä selittänee osittain tilannetta), mutta oli niillä vaan silti sydän niin paikallaan! Ja koska Norjan ihanien turvallisuussäädösten takia vähintään kahden aikuisen tulee valvoa alaikäisiä leiriläisiä 24/7, oli mokomilla söpöläisillä tilaisuus vakuuttaa suloisuutensa myös yön hiljaisella tuhinalla ja unissapuhumisella. Mitä maaperää todellisille historian tekijöille!
Riparin fiilistely jäi kuitenkin lyhyen sorttiseksi, kun uusi viikko toi tuvan täyteen uusia ihmisiä. Paino sanalla täyteen! Risk-projekti (hei hölmistynyt, ks. ed. päivitys) käynnisteltiin meidän porukan lisäksi Nordtunin baseläisten voimin. Eli yht´äkkiä muutaman hengen aamukooma-aamupalat vaihtuivat yli 30 hengen hälinään! Ilmapiiri oli koko alkuviikon tiheänä odotuksesta, jännityksestä, innostuksesta ja valmistautumisesta, eikä vahvinkaa vastustuskyky olis voinut suojata ilmapiirin tartunnalta. Odottavan aika saattaa olla pitkä, mutta kiireisen ei, joten eipä aikaakaan kun torstaina himpan yli kymmenen tajusin istuvani kahdenksan muun kanssa pakussa, nenu kohti Venäjää! Tehdäkseni pitkän tarinan lyhyeksi; ikimuistonen reissu, Jumalan mielettömiä siunauksia (millä todennäköisyydellä voit saada viisumin Venäjälle, jos lähetät passin myöhässä ja unohdat allekirjoittaa hakemuksen?! Tai päästä rajalta yli ilman kaikkia tarvittavia dokumetteja? (Stuntteja ei suositella kotioloissa kokeiltaviksi!)), vieraanvaraisuutta, josta ei voi kuin ihaillen ottaa opikseen ja kaiken kaikkiaan maa, jossa on vaan niin paljon potentiaalia! Sellasta siellä, ensimmäistä, muttei todellakaan viimeistä kertaa!
Kaikella on kuitenkin hintansa ja Risk-viikkoa makseltiin seuraavalla viikolla suhteellisen mittavan koron kera massiivisen väsymyksen muodossa. Monen tunnin matkat, autossa nukkuminen ja Finnmarkin/Suomen erämaitten infrastruktuuri eivät muodosta kovin ihanteellista yhtälöä (olkoonkin, että harvaa on siunattu yhtä mehevillä unenlahjoilla kuin allekirjoittanutta!). Niin, ja luonnollisestikin opetus jatkui basellä samaan tahtiin kun normaalistikin. Kökkö homma sinänsä, että jos opetus (viikon aiheena Pyhä Henki) upposi väsyneelle kuin kuuma veitsi voihin, miten paljon enemmän siitä olisikaan saanut irti pirteänä! Eli se viikko meni vähän sumussa.. Mikä mahtavinta, viikon päätteeksi pääsin vetämään Tromsøn babtistikirkon pyhäkoulua - norjaksi! Tilanne oli siis se, että koko miedän DTS-porukka vietti viime viikon Tromsøssä ja koska saimme yöpyä kyseisen viikon paikallisen babtistikirkon tiloissa (haa, harvoinpa sitä voi sanoa asuneensa kirkossa..!), oli luonnollista, että autoimme sunnuntaimessun järjestelyssä. Ja mulle napsahti pyhäkoulunakki! Kokemuksesta opittua: a) älä oleta, että joku vanhemmista voi tulkata (vanhemmat eivät välttämättä tule paikalle!), b) improvisointi on pop! Ja c) olipa kommunikointi verbaalisesti tehokasta tai ei, lapset syttyy aina paperilennokeille! Eli sen sijaan, että lukisit ruotsin läksysi ja voisit puhua edes semikökköä norjaa, opettele tekemään lennokkeja.. vai miten se nyt meni..?
Pyhäkoulusta selvittiin kuitenkin kunnialla (tuskin kuitenkaan omasta ansiosta!), joten vuorossa oli jälleen uusi opetusviikko. Jälleen kerran, koko viikko timmisti nidottuna: lähes tajunnan räjäyttävää opetusta (viikon teema oli evankeliointi (jotain ihan niin muuta ku nyt kuvittelet!!), suosittelen superlämpimästi tutustumaan Vince Estermanin opetuksiin/kirjoihin!), kauan kaivattua luppoaikaa, kehnojen bilistaitojen ylläpitämistä, pakollinen syysnuha, leffaa ja kahvilointia. Miten kaipasinkaan kaupunkielämää!! ..ja silti oli taas ihanaa palata Borgeniin!
Tällä viikolla ollaan käsitelty opetuksissa aihetta (ihmis)suhteet, joten entistäkin suuremalla ymmärryksellä,
Rakkautta, H
Ps. Jos luterilaiset messut tuntuu kestävän mielestäsi iäisyyden, kokeile etiopialaista messua (kaupan päälle mehevät keyboard soundit suoraan 80-luvulta!)!
Aloitetaan riparista. 1 viikonloppu + noin 67 neliön mökki + n. 25 norjalaisteiniä + 8 meikäläistä + 1 hassun saksalaisesti norjaa puhuva pappi. Lopputulos? Totaalinen sydämen sulaminen! Tähän mennessä oon törmänny jo kehuttavan kattavaan otokseen erilaisia teinejä, mutta nää teinit loi ihan uuden kategorian mun ajatusten arkistoon! Semivilpereitähän ne oli (20/25 poikia, mikä selittänee osittain tilannetta), mutta oli niillä vaan silti sydän niin paikallaan! Ja koska Norjan ihanien turvallisuussäädösten takia vähintään kahden aikuisen tulee valvoa alaikäisiä leiriläisiä 24/7, oli mokomilla söpöläisillä tilaisuus vakuuttaa suloisuutensa myös yön hiljaisella tuhinalla ja unissapuhumisella. Mitä maaperää todellisille historian tekijöille!
Riparin fiilistely jäi kuitenkin lyhyen sorttiseksi, kun uusi viikko toi tuvan täyteen uusia ihmisiä. Paino sanalla täyteen! Risk-projekti (hei hölmistynyt, ks. ed. päivitys) käynnisteltiin meidän porukan lisäksi Nordtunin baseläisten voimin. Eli yht´äkkiä muutaman hengen aamukooma-aamupalat vaihtuivat yli 30 hengen hälinään! Ilmapiiri oli koko alkuviikon tiheänä odotuksesta, jännityksestä, innostuksesta ja valmistautumisesta, eikä vahvinkaa vastustuskyky olis voinut suojata ilmapiirin tartunnalta. Odottavan aika saattaa olla pitkä, mutta kiireisen ei, joten eipä aikaakaan kun torstaina himpan yli kymmenen tajusin istuvani kahdenksan muun kanssa pakussa, nenu kohti Venäjää! Tehdäkseni pitkän tarinan lyhyeksi; ikimuistonen reissu, Jumalan mielettömiä siunauksia (millä todennäköisyydellä voit saada viisumin Venäjälle, jos lähetät passin myöhässä ja unohdat allekirjoittaa hakemuksen?! Tai päästä rajalta yli ilman kaikkia tarvittavia dokumetteja? (Stuntteja ei suositella kotioloissa kokeiltaviksi!)), vieraanvaraisuutta, josta ei voi kuin ihaillen ottaa opikseen ja kaiken kaikkiaan maa, jossa on vaan niin paljon potentiaalia! Sellasta siellä, ensimmäistä, muttei todellakaan viimeistä kertaa!
Kaikella on kuitenkin hintansa ja Risk-viikkoa makseltiin seuraavalla viikolla suhteellisen mittavan koron kera massiivisen väsymyksen muodossa. Monen tunnin matkat, autossa nukkuminen ja Finnmarkin/Suomen erämaitten infrastruktuuri eivät muodosta kovin ihanteellista yhtälöä (olkoonkin, että harvaa on siunattu yhtä mehevillä unenlahjoilla kuin allekirjoittanutta!). Niin, ja luonnollisestikin opetus jatkui basellä samaan tahtiin kun normaalistikin. Kökkö homma sinänsä, että jos opetus (viikon aiheena Pyhä Henki) upposi väsyneelle kuin kuuma veitsi voihin, miten paljon enemmän siitä olisikaan saanut irti pirteänä! Eli se viikko meni vähän sumussa.. Mikä mahtavinta, viikon päätteeksi pääsin vetämään Tromsøn babtistikirkon pyhäkoulua - norjaksi! Tilanne oli siis se, että koko miedän DTS-porukka vietti viime viikon Tromsøssä ja koska saimme yöpyä kyseisen viikon paikallisen babtistikirkon tiloissa (haa, harvoinpa sitä voi sanoa asuneensa kirkossa..!), oli luonnollista, että autoimme sunnuntaimessun järjestelyssä. Ja mulle napsahti pyhäkoulunakki! Kokemuksesta opittua: a) älä oleta, että joku vanhemmista voi tulkata (vanhemmat eivät välttämättä tule paikalle!), b) improvisointi on pop! Ja c) olipa kommunikointi verbaalisesti tehokasta tai ei, lapset syttyy aina paperilennokeille! Eli sen sijaan, että lukisit ruotsin läksysi ja voisit puhua edes semikökköä norjaa, opettele tekemään lennokkeja.. vai miten se nyt meni..?
Pyhäkoulusta selvittiin kuitenkin kunnialla (tuskin kuitenkaan omasta ansiosta!), joten vuorossa oli jälleen uusi opetusviikko. Jälleen kerran, koko viikko timmisti nidottuna: lähes tajunnan räjäyttävää opetusta (viikon teema oli evankeliointi (jotain ihan niin muuta ku nyt kuvittelet!!), suosittelen superlämpimästi tutustumaan Vince Estermanin opetuksiin/kirjoihin!), kauan kaivattua luppoaikaa, kehnojen bilistaitojen ylläpitämistä, pakollinen syysnuha, leffaa ja kahvilointia. Miten kaipasinkaan kaupunkielämää!! ..ja silti oli taas ihanaa palata Borgeniin!
Tällä viikolla ollaan käsitelty opetuksissa aihetta (ihmis)suhteet, joten entistäkin suuremalla ymmärryksellä,
Rakkautta, H
Ps. Jos luterilaiset messut tuntuu kestävän mielestäsi iäisyyden, kokeile etiopialaista messua (kaupan päälle mehevät keyboard soundit suoraan 80-luvulta!)!
maanantai 26. syyskuuta 2011
Himoshoppaajan salaiset tunnustukset
Mikäli aika jatkossakin viipottaa samaa vauhtia kuin tähän mennessä, ei koti-ikävästä muodostu minkäänlaista ongelmaa! Toisin sanoen ensimmäisen viikon vauhdikkuus ei ollut tottumattomuutta vaan lämmittelyä ja kuluvan viikon edetessä on tarkoitus vaihtaa vaihdetta entistä suuremmalle! Normaalin opetusviikon (tällä viikolla tehdään lähempää tuttavuutta Jumalan Sanan kanssa) lisäksi seuraava viikonloppu tuo tullessaan lauman 14-vuotiaita norjalaisteinejä (paikallinen ripari, jonka toteuttamiseen me dts:läiset osallistutaan), seuraavalla viikolla tupsahtaa tupaan toinen satsi vierailijoita, kun kaikki Norjan DTS baset valmistautuu Risk-aktioon (5 päivää, 46 maata, samanaikaista rukousta ja ihmisten tavoittamista). Varsinainen aktio starttaa 5. päivä, jos Luoja suo, suuntaan oman nokkani kohti Olinigorskia! Jahka aktiosta kotiudutaan, seuraa taas jotain vänkää, mutta lienee silkkaa stressinhallinnan simuloimaa itsesuojeluvaistoa, etten muista niin pitkälle... Tässä vaiheessa vielä kuitenkin into lienee päällimmäinen fiilis, ja mikäli ahdistus puskee päälle, on hyvä muistutella itseään siitä, että todellinen rauha on jotain muuta kuin ympärillä vallitsevat olosuhteet.
Ja miten otsikko liittyy yhtään mihinkään, yhtään mitenkään? Juuri suoritettujen empiiristen tutkimusten mukaan fiksun tai millään muotoa informatiivisen ( ja samalla mahdollisesti kiinnostavankin?) otsikon keksiminen on haastavaa, ellei mahdotonta. Säälittävien intertekstuaalisten viittausten lisäksi otsikolle kuitenkin on syynsä ja nytpä ne teille kerron! Edellä kuvatut tulevat viikot kertonee rivien välistä kylmän faktan: ei vapaita viikoloppuja ainakaan seuraavaan kolmeen viikkoon (ginessä ollaan, sanoi inttipoika...tai sitten ei..?!). Kyseinen tieto antoi edelliselle viikonlopulle entistä selkeämmän agendan: rentoudu vielä kun voit! Niinpä sekalainen seurakuntamme pakkautui pakuun ja suuuntasi kohti Tromsøn keskustaa. Samaisella reissulla oli tarkoitus lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla: Keskustaan tutustumisen jälkeen basellä pari ensimmäistä viikkoa vieraillut Lena oli tarkoitus heittää lentokentälle. Kiertelyyn annettiin aikaa reilu tunti, joka jälkeen viimeistään olisi lähdettävä kentälle. Koska Tromsøssä ei ole, noh, kovinkaan paljon nähtävää, päädyimme toisen suomalaistytön kanssa palloilemaan satunnaisesti ympäri kaupunkia. Ilman sen suurempia päämääriä päätimme piipahtaa JC:hen ja ah! siellä se oli! Satumainen, neon pinkkinä kirkuva mainos: täytä muovikassi niin täyteen aletuotteita kuin pystyt ja maksa 100NOK!! Pikaoppituntina valuuttakursseista; 100NOK on noin 14€ (ja keskimäärin jokainen alelaarin vaate maksoi yksittäin normaalihintaisena yli 100NOK). Joten oikeanlainen mielikuva saanee, kun yhdistää päässään mielikuvat haaskalla tappelevista hyeenoista ja ilokaasun yliannostuksesta. Seurauksena tästä kaikesta oli totaalinen ajantajun kadottaminen. Todellisuus iski rajusti vasten kasvoja, kun toinen meistä tajusi kysyä kelloa; jo neljä minuuttia yli sovitun tapaamisajan! Paniikki, kassalle ryntäys (luonnollisestikin kauppa on juuri vaihtanut kassasysteemiään ja kassa tahtomattaankin kuhnuroi), puhelu ja fyysisen pahoinvoinnin aiheuttava nolouden ja häpeän hyökyaalto. Muut ovat jo lähteneet viemään Lenan kentälle, eikä meille jäänyt mahdollisuutta hyvästellä. Harvoin, jos koskaan, olen tuntenut sellaista itseeni pettymisen tunnetta (ja se ei ollut vaan henkistä!)! Olkoonkin, että se oli tarkoituksetonta, olin vaihtanut mahdollisuuden hyvästellä kassilliseen vaatteita! Niinkö pinnallinen olin?! Tää ei vaan ole tapa jolla mä toimin! Entä sitte muitten kohtaaminen, kun he palasivat hakemaan meitä? Veitsi pyöri väkkäränä häpeän haavassa, kun muut kertoivat jättäneensä kiertelyn vähemmälle kehnojen varojensa tähden. Ja mikä järkyttävintä, jossain vaiheessa huomasin olevani huolestuneempi siitä, mitä muut minusta nyt ajattelevat, kuin siitä, aiheutinko muille mielipahaa! Mutta tässä, kuten Luojan kiitos missään muussakaan tässä elämässä, ei ole kyse vain ja ainoastaan meistä itsestämme. Epäilemättä pieni häpeän harmistus oli ansaittua, mutta mitä tapauksesta jäi todellisuudessa käteen, oli muun porukan armo ja lempeys. Näin selitettynä tapaus ei ehkä tunnu kovin nololta tai muutenkaan hetkauttavalta, mutta mua se kosketti. Ja opetti. Ehkä tapa jolla odotti muiden reakoivan kertoo omasta käyttäytymisestä. Mikäli niin, on syytäkin oppia.
Totaalinen vuodatus on hyvä päättää vielä viimeistenkin ajatuspisaroiden puristamiseen: Viisumit on epäilemättä keskitty ihmisten kiusaksi, "Veripolku" on mitä suositeltavin vaellusreitti, Jumala on uskollinen (ja varustettu sairaan hyvällä huumorintajulla). Ei mulla muuta.
Rakkautta,
H
Ja miten otsikko liittyy yhtään mihinkään, yhtään mitenkään? Juuri suoritettujen empiiristen tutkimusten mukaan fiksun tai millään muotoa informatiivisen ( ja samalla mahdollisesti kiinnostavankin?) otsikon keksiminen on haastavaa, ellei mahdotonta. Säälittävien intertekstuaalisten viittausten lisäksi otsikolle kuitenkin on syynsä ja nytpä ne teille kerron! Edellä kuvatut tulevat viikot kertonee rivien välistä kylmän faktan: ei vapaita viikoloppuja ainakaan seuraavaan kolmeen viikkoon (ginessä ollaan, sanoi inttipoika...tai sitten ei..?!). Kyseinen tieto antoi edelliselle viikonlopulle entistä selkeämmän agendan: rentoudu vielä kun voit! Niinpä sekalainen seurakuntamme pakkautui pakuun ja suuuntasi kohti Tromsøn keskustaa. Samaisella reissulla oli tarkoitus lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla: Keskustaan tutustumisen jälkeen basellä pari ensimmäistä viikkoa vieraillut Lena oli tarkoitus heittää lentokentälle. Kiertelyyn annettiin aikaa reilu tunti, joka jälkeen viimeistään olisi lähdettävä kentälle. Koska Tromsøssä ei ole, noh, kovinkaan paljon nähtävää, päädyimme toisen suomalaistytön kanssa palloilemaan satunnaisesti ympäri kaupunkia. Ilman sen suurempia päämääriä päätimme piipahtaa JC:hen ja ah! siellä se oli! Satumainen, neon pinkkinä kirkuva mainos: täytä muovikassi niin täyteen aletuotteita kuin pystyt ja maksa 100NOK!! Pikaoppituntina valuuttakursseista; 100NOK on noin 14€ (ja keskimäärin jokainen alelaarin vaate maksoi yksittäin normaalihintaisena yli 100NOK). Joten oikeanlainen mielikuva saanee, kun yhdistää päässään mielikuvat haaskalla tappelevista hyeenoista ja ilokaasun yliannostuksesta. Seurauksena tästä kaikesta oli totaalinen ajantajun kadottaminen. Todellisuus iski rajusti vasten kasvoja, kun toinen meistä tajusi kysyä kelloa; jo neljä minuuttia yli sovitun tapaamisajan! Paniikki, kassalle ryntäys (luonnollisestikin kauppa on juuri vaihtanut kassasysteemiään ja kassa tahtomattaankin kuhnuroi), puhelu ja fyysisen pahoinvoinnin aiheuttava nolouden ja häpeän hyökyaalto. Muut ovat jo lähteneet viemään Lenan kentälle, eikä meille jäänyt mahdollisuutta hyvästellä. Harvoin, jos koskaan, olen tuntenut sellaista itseeni pettymisen tunnetta (ja se ei ollut vaan henkistä!)! Olkoonkin, että se oli tarkoituksetonta, olin vaihtanut mahdollisuuden hyvästellä kassilliseen vaatteita! Niinkö pinnallinen olin?! Tää ei vaan ole tapa jolla mä toimin! Entä sitte muitten kohtaaminen, kun he palasivat hakemaan meitä? Veitsi pyöri väkkäränä häpeän haavassa, kun muut kertoivat jättäneensä kiertelyn vähemmälle kehnojen varojensa tähden. Ja mikä järkyttävintä, jossain vaiheessa huomasin olevani huolestuneempi siitä, mitä muut minusta nyt ajattelevat, kuin siitä, aiheutinko muille mielipahaa! Mutta tässä, kuten Luojan kiitos missään muussakaan tässä elämässä, ei ole kyse vain ja ainoastaan meistä itsestämme. Epäilemättä pieni häpeän harmistus oli ansaittua, mutta mitä tapauksesta jäi todellisuudessa käteen, oli muun porukan armo ja lempeys. Näin selitettynä tapaus ei ehkä tunnu kovin nololta tai muutenkaan hetkauttavalta, mutta mua se kosketti. Ja opetti. Ehkä tapa jolla odotti muiden reakoivan kertoo omasta käyttäytymisestä. Mikäli niin, on syytäkin oppia.
Totaalinen vuodatus on hyvä päättää vielä viimeistenkin ajatuspisaroiden puristamiseen: Viisumit on epäilemättä keskitty ihmisten kiusaksi, "Veripolku" on mitä suositeltavin vaellusreitti, Jumala on uskollinen (ja varustettu sairaan hyvällä huumorintajulla). Ei mulla muuta.
Rakkautta,
H
maanantai 19. syyskuuta 2011
Viikkoraportti / Ajatusten sekametelisoppa
Kaksi suomalaista, kaksi venäläistä, ghanalainen, kamerunilainen, uusi-seelantilainen, moldovalainen. Paikalliset ihmiset. Tervetuliasgrillijuhlat kodalla. Pitkiä kävelylenkkejä. Loistavia keskusteluja. Siivoamista ja kokkaamista. Ylistystä ja rukousta. Jäätävän hyvää opetusta. Jumalan kuiskauksia. Pientä koti-ikävää. Perhepäivällinen. Paikallinen Filadelfia-seurakunta ja ilmainen levy. Päivävaellus. Reidet jumiuttavaa futista. 2 x norjalaiskodin lämpö ja vieraanvaraisuutta jälkiruuan kera. Leffailta. Kielirikkaudesta nauttimista. Sauna. Teen kulutus n.2 l/ vrk.
Ensimmäinen viikko Borgenissa on antanut jälleen merkityksen sanoille "intensiivinen" ja "kiire". Joudut kuitenkin pettymään, jos nyt odotat lukevasi päivityksen viikon jälkeisestä ahdistuksesta. Jatkuva tekemisen paljous on pitänyt ajatukset itseasiassa sopivan kaukana kotoa (aiheuttamatta onneksi kuitenkaan täydellistä muistin menetystä!) ja saanut ympäröivän miljöön tuntumaan kodilta sekä ympäröivät ihmiset perheeltä. Intensiivisyys (sekä aikataulullinen että sosiaalinen) voisi myös helposti alkaa kuristaa umpisuomalaisen kaulusta, mutta koska toistaiseksi vastaavanlaisilta oireilta on vältytty, on aikaa jäänyt (intensiivisyydestä huolimatta) myös nauttia uudenlaisista asioista. En muista koskaan Suomessa ollessani iloinneeni omasta kielestämme (ja ymmärretyksi tulemisesta, erityisesti silloin kun muulla ryhmällä ei ole hajuakaan mistä puhuttaan!) yhtä paljon kuin täällä. Samaan hengenvetoon lisättäköön myös fiilistely siitä, kun tajuaa tajuavansa norjaa aikanaan itkuja aiheuttaneiden ruotsin tuntien ansiosta! Koskaan aiemmin ei myöskään ole tullut vastaan tilannetta, jossa vieraista tavoista ja kulttuureista voisi oppia yhtä paljon, yhtä nopeasti ja mitä oudoimpia asioita. Niin, ja random aksenttien ymmärtäminen on myös jotain, minkä oppimiseen tutut ympyrät harvemmin tarjoaa mahdollisuuden.
Hassut aksentit (oli kyse sitten bulbuttavasta afrikka-aksentista tai ylisujuvasta natiiviaksentista) ovat hyvä esimerkki siitä, että ymmärtäminen edellyttää aktiivista kuuntelemista. Sama pätee kuitenkin myös opetukseen ja asioiden omaksumiseen. Edelleisellä viikolla opetukset pyörivät "Jumalan luonne" ja "Jumala puhuu"-teemojen ympärillä (timanttista opetusta Rovaniemen lahjoilta maailmalle). Tällä viikolla lähemmässä syynissä on rukous (norjalaisen elämänkokemuksen kautta lähestyttynä). Istuttuani nyt jo lähemmäs kymmenisen minuuttia koneen edessä miettien, miten voisin välittää edes pienen murusen opetusten älyllisestä ilotulituksesta tekstini välityksellä muille, mutta ei, joudun kuitenkin myöntämään tappioni ja toteamaan, etten siihen kuitenkaan ajan, tilan ja taitojeni puitteissa kykene. Ehkä sitten puolen vuoden päästä. Sitä odotellessa on kuitenkin hyvä muistaa, että usko on kuin lihas, joka pysyy timminä vain treenin kautta. Ugh, olen puhunut.
Rakkautta,
H
Ps. Viikon kirjasuositus: C.S. Lewis: The Great Divorce
Pps. Pahoittelut mahdollisesta kielitaidon kökköytymisestä
Ensimmäinen viikko Borgenissa on antanut jälleen merkityksen sanoille "intensiivinen" ja "kiire". Joudut kuitenkin pettymään, jos nyt odotat lukevasi päivityksen viikon jälkeisestä ahdistuksesta. Jatkuva tekemisen paljous on pitänyt ajatukset itseasiassa sopivan kaukana kotoa (aiheuttamatta onneksi kuitenkaan täydellistä muistin menetystä!) ja saanut ympäröivän miljöön tuntumaan kodilta sekä ympäröivät ihmiset perheeltä. Intensiivisyys (sekä aikataulullinen että sosiaalinen) voisi myös helposti alkaa kuristaa umpisuomalaisen kaulusta, mutta koska toistaiseksi vastaavanlaisilta oireilta on vältytty, on aikaa jäänyt (intensiivisyydestä huolimatta) myös nauttia uudenlaisista asioista. En muista koskaan Suomessa ollessani iloinneeni omasta kielestämme (ja ymmärretyksi tulemisesta, erityisesti silloin kun muulla ryhmällä ei ole hajuakaan mistä puhuttaan!) yhtä paljon kuin täällä. Samaan hengenvetoon lisättäköön myös fiilistely siitä, kun tajuaa tajuavansa norjaa aikanaan itkuja aiheuttaneiden ruotsin tuntien ansiosta! Koskaan aiemmin ei myöskään ole tullut vastaan tilannetta, jossa vieraista tavoista ja kulttuureista voisi oppia yhtä paljon, yhtä nopeasti ja mitä oudoimpia asioita. Niin, ja random aksenttien ymmärtäminen on myös jotain, minkä oppimiseen tutut ympyrät harvemmin tarjoaa mahdollisuuden.
Hassut aksentit (oli kyse sitten bulbuttavasta afrikka-aksentista tai ylisujuvasta natiiviaksentista) ovat hyvä esimerkki siitä, että ymmärtäminen edellyttää aktiivista kuuntelemista. Sama pätee kuitenkin myös opetukseen ja asioiden omaksumiseen. Edelleisellä viikolla opetukset pyörivät "Jumalan luonne" ja "Jumala puhuu"-teemojen ympärillä (timanttista opetusta Rovaniemen lahjoilta maailmalle). Tällä viikolla lähemmässä syynissä on rukous (norjalaisen elämänkokemuksen kautta lähestyttynä). Istuttuani nyt jo lähemmäs kymmenisen minuuttia koneen edessä miettien, miten voisin välittää edes pienen murusen opetusten älyllisestä ilotulituksesta tekstini välityksellä muille, mutta ei, joudun kuitenkin myöntämään tappioni ja toteamaan, etten siihen kuitenkaan ajan, tilan ja taitojeni puitteissa kykene. Ehkä sitten puolen vuoden päästä. Sitä odotellessa on kuitenkin hyvä muistaa, että usko on kuin lihas, joka pysyy timminä vain treenin kautta. Ugh, olen puhunut.
Rakkautta,
H
Ps. Viikon kirjasuositus: C.S. Lewis: The Great Divorce
Pps. Pahoittelut mahdollisesta kielitaidon kökköytymisestä
lauantai 10. syyskuuta 2011
Ææ! Øø!
Puhlimen näytössä lukee Telenor. Tietokoneen näppäimistöstä puuttuu namiskat ö:lle ja ä:lle, ne on korvattu ø:llä ja æ:llä. Jokatoinen tienviitta viitoittaa tietä paikkaan, jonka nimi loppuun sanaan 'fjord'. Puhumattakaan siitä, että lähes poikkeuksetta jatkuvasti ympärillä kohoaa kylmää kiveä parin kilometrin korkeuteen. Vankkojen todisteiden valossa se on vaan uskottava; Täällä sitä nyt ollaan, Norjassa!
Matka alkoi eilen virallisesti aamulla klo 4.58, kun auton nokka suuntasi hiljaisia teitä kohti Helsinki-Vantaata. Kentällä sen sijaan oli vaikea uskoa, että valtaosa väestöstä (parhaassa tapauksessa) vasta heräilee hiljalleen. Tyypillisen lentokenttäodottelun jälkeen oli kuitenkin suorastaan taivaallista päästä nousemaan pilvien yläpuolelle, missä aamuaurinko sai pilvet näyttämään hattaralta! (Erityisesti nouseminen saa sydämen kevyeksi, mikä vapauden tunne! (Kadehdin lintuja!)) Kööpenhamina saavutettiin reilun tunnin kuluttua, kuten myös ensimmäinen matkapaniikki. Jonotettuani pienen iäisyyden vessaan, olin täysin varma, että hassusti ääntävä kuuluttaja kuulutti juuri nimeni ja lentoni sekä pyynnön ottaa välttömästi yhteyttä portille. Tilannetta ei tienkään auttanut, että en heti hoksannyt kellon olevan Tanskassa tunnin vähemmän kuin Suomessa. Paniikki taltutettiin kuitenkin avun kysymisellä (sekä ylhäältä että kenttähenkilökunnalta) ja syvään hengittämisellä, ja niin matka pääsi jatkumaan. Seuraavana kohteena Oslo, jossa rinkan etsiminen ja tullaaminen aiheuttivat pientä hämminkiä. Kolmannelle ja viimeiselle lennolle päästiin kuitekin lopulta ilman ongelmia ja reilua tuntia myöhemmin nökötin kapsäkkeineni Tromsøn paikallisbussissa. Luultavasti olisin muuten panikoinut jatkuvasti oikealla pysäkillä jäämistä, ellei kaikki keskittyminen olisi mennyt sanattomaksi vetäviin maisemiin. Kiitos mukavan bussikuskin jäin kuin jäinkin oikealla pysäkillä ja käännyttyäni ympäri löysinkin itseni UiO Borgenin pihasta...ja muita en sitten löytänytkään! Kivana pikku yllärinä koko koulualue avautui eteeni totaalisen autiona. Vähän taas panikoitutti, mutta kuten elämässä yleensäkin, kannattaa vaan mennä valoa kohti ja kaikki selviää, niin nytkin. Siis tuumasta toimeen, ainoan valaistun talon ovelle kolkuttelemaan - ja kas! - oven avaa itse baseleader. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Niin, ja selitys autiudelle oli se, että kaikki muut olivat lähteneet vain hetkeä ennen tuloani Tromsøn keskustaan isoon nuorten tapahtumaan. Eilisilta meni siis hiljakseen asettuessa, muut tulivat takaisin yöllä, joten tapasin muita vasta tänään. Oi vitsi, tästä tää lähtee!
Matka Borgeniin oli siunauksen täyteinen ja kaikki sujui hyvin (kiitos asiaa rukouksin edistäneet!), joten matkaan käytetyn puolen vuorokauden aikana jäi panikoinnilta hyvin tilaa myös pohtia yhtä sun toista. Lentokentillä pyöriessä ei yksinkertaisesti voinut olla pohtimatta, että miksi, oi miksi Kings of Leon-tyyppinen risupartasänki näyttää jäätävän hyvältä lähes jokaisen tanskalaisen, norjalaisen tai ruotsalaisen nuoren miehen kasvoilla, siinä missä lähes jokainen suomalainen mies vastaavanlaisen kasvattaessaan näyttää Juha Miedolta. Bussit sen sijaan (onneksi) herättivät syvällisempää pohdintaa. En nimittäin voinut olla huomaamatta, miten avuliaita ja tuttavallisia ihmiset toisiaan kohtaan olivat. Vaan mitä erinomaista on siinä, että rakastaa vain ihmisiä, joilta saa vastarakkautta (tekeväthän publikaanitkin niin)? Tästä lähimmäisen rakkaudesta pääsi kuitenkin osalliseksi myös eräs kantamustensa painosta huojahteleva, ajoittan hieman hukassa oleva suomalaistyttö.
Rakkautta,
H
Matka alkoi eilen virallisesti aamulla klo 4.58, kun auton nokka suuntasi hiljaisia teitä kohti Helsinki-Vantaata. Kentällä sen sijaan oli vaikea uskoa, että valtaosa väestöstä (parhaassa tapauksessa) vasta heräilee hiljalleen. Tyypillisen lentokenttäodottelun jälkeen oli kuitenkin suorastaan taivaallista päästä nousemaan pilvien yläpuolelle, missä aamuaurinko sai pilvet näyttämään hattaralta! (Erityisesti nouseminen saa sydämen kevyeksi, mikä vapauden tunne! (Kadehdin lintuja!)) Kööpenhamina saavutettiin reilun tunnin kuluttua, kuten myös ensimmäinen matkapaniikki. Jonotettuani pienen iäisyyden vessaan, olin täysin varma, että hassusti ääntävä kuuluttaja kuulutti juuri nimeni ja lentoni sekä pyynnön ottaa välttömästi yhteyttä portille. Tilannetta ei tienkään auttanut, että en heti hoksannyt kellon olevan Tanskassa tunnin vähemmän kuin Suomessa. Paniikki taltutettiin kuitenkin avun kysymisellä (sekä ylhäältä että kenttähenkilökunnalta) ja syvään hengittämisellä, ja niin matka pääsi jatkumaan. Seuraavana kohteena Oslo, jossa rinkan etsiminen ja tullaaminen aiheuttivat pientä hämminkiä. Kolmannelle ja viimeiselle lennolle päästiin kuitekin lopulta ilman ongelmia ja reilua tuntia myöhemmin nökötin kapsäkkeineni Tromsøn paikallisbussissa. Luultavasti olisin muuten panikoinut jatkuvasti oikealla pysäkillä jäämistä, ellei kaikki keskittyminen olisi mennyt sanattomaksi vetäviin maisemiin. Kiitos mukavan bussikuskin jäin kuin jäinkin oikealla pysäkillä ja käännyttyäni ympäri löysinkin itseni UiO Borgenin pihasta...ja muita en sitten löytänytkään! Kivana pikku yllärinä koko koulualue avautui eteeni totaalisen autiona. Vähän taas panikoitutti, mutta kuten elämässä yleensäkin, kannattaa vaan mennä valoa kohti ja kaikki selviää, niin nytkin. Siis tuumasta toimeen, ainoan valaistun talon ovelle kolkuttelemaan - ja kas! - oven avaa itse baseleader. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Niin, ja selitys autiudelle oli se, että kaikki muut olivat lähteneet vain hetkeä ennen tuloani Tromsøn keskustaan isoon nuorten tapahtumaan. Eilisilta meni siis hiljakseen asettuessa, muut tulivat takaisin yöllä, joten tapasin muita vasta tänään. Oi vitsi, tästä tää lähtee!
Matka Borgeniin oli siunauksen täyteinen ja kaikki sujui hyvin (kiitos asiaa rukouksin edistäneet!), joten matkaan käytetyn puolen vuorokauden aikana jäi panikoinnilta hyvin tilaa myös pohtia yhtä sun toista. Lentokentillä pyöriessä ei yksinkertaisesti voinut olla pohtimatta, että miksi, oi miksi Kings of Leon-tyyppinen risupartasänki näyttää jäätävän hyvältä lähes jokaisen tanskalaisen, norjalaisen tai ruotsalaisen nuoren miehen kasvoilla, siinä missä lähes jokainen suomalainen mies vastaavanlaisen kasvattaessaan näyttää Juha Miedolta. Bussit sen sijaan (onneksi) herättivät syvällisempää pohdintaa. En nimittäin voinut olla huomaamatta, miten avuliaita ja tuttavallisia ihmiset toisiaan kohtaan olivat. Vaan mitä erinomaista on siinä, että rakastaa vain ihmisiä, joilta saa vastarakkautta (tekeväthän publikaanitkin niin)? Tästä lähimmäisen rakkaudesta pääsi kuitenkin osalliseksi myös eräs kantamustensa painosta huojahteleva, ajoittan hieman hukassa oleva suomalaistyttö.
Rakkautta,
H
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
tj 2 - itkun paikka?
Tänään se tapahtui. Melkein. Meinasi tulla ensimmäistä kertaa itku lähtemisen takia. Erään viisaan naisen sanoin lähteminen on "haikeaa mutta oikeaa", ja siltikään (läheltäpiti-)itkua ei kirvoittanut hyvästien jättäminen. Onko tunteettomuutta olla itkemättä hyvästejä? Ehkä jonkun mielestä on, mutta itse vastaisin että ei (tai vaihtoehtoisesti omaan jalkalampun tunneskaalan?!). Kuluneet pari viikkoa ovat kieltämättä olleet heippojen täyteisiä, mutta jokainen 'heippa!' on vaan entisestään (tavallaan) tehnyt lähtöä helpommaksi. Tämä taas on selitettävissä sillä, että lähteminen on helppoa aina silloin, kun tietää, että palaaminen on odottamisen arvoista. Vakaalta pohjalta on helppo ponnistaa!
Ai mikä sitten melkein itketti? No pakkaaminen!! Vaikka mahdollisesti tarvittavia vaatteita ja tavaroita on listattu mielessä ennen nukahtamista jo monia kuukausia, puhumattakaan pakkaamisen mielikuvatreenistä, asettivat 70+18 litraa / 23+5 kiloa faktat tiskiin karusti ja säälimättä. Ja niin alkoi kolmipäiväiset karsinnat (kuin Idolsissa ikään!). Kokemus oli naiiville pakkaajalle hämmentävä, sillä kaikki tähänastinen pakkaamiseni (max. parin viikon tarpeisiin) ovat perustuneet siihen, että "pakataan puoli vaatekaappia mukaan, kun eihän sitä voi tietää, mitä milloinki tekee mieli pukea". Ja niin sitä sitten valkattiin ehdottoman-välttämättömän-tärkeät varusteet. Joista kuitenkin karsittiin. Ja karsittiin. Karsittiinpa vielä kolmannenkin kerran. Kaiken sen karsinnan ohessa (ängertäessä ja pungertaessa näitä tiukan seulan läpäisseitä tarvikkeita liitoksistaan nitisevään rinkkaan) ei voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että ehkä osa tavaroista on mukana ihan vain pakkaajan turhamaisuutta. Ehkä en tarvitse seitsemää paria kenkiä (otin vain kuudet) tai ehkä olen uusia ihmisiä kohdatessani enemmän kuin vain pukemani vaatteet. Vaikka rakastan pukeutumista, vaatteiden mallailua ja asusteiden viimeistelevää vaikutusta, on silti paikallaan muistaa, että tässä maailmassa elää turhan moni, joilla ei ole mistä karsia. Senpä tähden jätän vielä muutaman rievun kotiin ja itken vasta kun löydän jotain turhamaisuutta tähdellisempää itkettävää.
Rakkautta,
H
Ai mikä sitten melkein itketti? No pakkaaminen!! Vaikka mahdollisesti tarvittavia vaatteita ja tavaroita on listattu mielessä ennen nukahtamista jo monia kuukausia, puhumattakaan pakkaamisen mielikuvatreenistä, asettivat 70+18 litraa / 23+5 kiloa faktat tiskiin karusti ja säälimättä. Ja niin alkoi kolmipäiväiset karsinnat (kuin Idolsissa ikään!). Kokemus oli naiiville pakkaajalle hämmentävä, sillä kaikki tähänastinen pakkaamiseni (max. parin viikon tarpeisiin) ovat perustuneet siihen, että "pakataan puoli vaatekaappia mukaan, kun eihän sitä voi tietää, mitä milloinki tekee mieli pukea". Ja niin sitä sitten valkattiin ehdottoman-välttämättömän-tärkeät varusteet. Joista kuitenkin karsittiin. Ja karsittiin. Karsittiinpa vielä kolmannenkin kerran. Kaiken sen karsinnan ohessa (ängertäessä ja pungertaessa näitä tiukan seulan läpäisseitä tarvikkeita liitoksistaan nitisevään rinkkaan) ei voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että ehkä osa tavaroista on mukana ihan vain pakkaajan turhamaisuutta. Ehkä en tarvitse seitsemää paria kenkiä (otin vain kuudet) tai ehkä olen uusia ihmisiä kohdatessani enemmän kuin vain pukemani vaatteet. Vaikka rakastan pukeutumista, vaatteiden mallailua ja asusteiden viimeistelevää vaikutusta, on silti paikallaan muistaa, että tässä maailmassa elää turhan moni, joilla ei ole mistä karsia. Senpä tähden jätän vielä muutaman rievun kotiin ja itken vasta kun löydän jotain turhamaisuutta tähdellisempää itkettävää.
Rakkautta,
H
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Alku
Alku. Usein prosessin vaikein vaihe, oli kyse lähes mistä tahansa. Siivoamisesta. Pakkaamisesta. Oppimisesta. Treenaamisesta. Kirjoittamisesta. (Kokemuksen syvällä rintaäänellä!) Ja silti jostain on aina aloitettava.
Kaikessa kankeudessaan tämä on tämän blogin alku, blogin, joka toivon mukaan heijastelee edes osittain sitä, mitä elämä tulevan puolen vuoden aikana tuo tullessaan. Tutut ihmiset, rutiinit ja maisemet vaihtuvat vieraaseen maahan ja vieraisiin ihmisiin. Sanoisin tätä siis uudeksi aluksi! Ja seikkailuksi! Ja perhosiksi vatsassa! Mutta aluilla on kuitenkin ikävä taipumus elää symbioosissa loppujen kanssa, joten ilmassa on myös tiettyä haikeutta. Onneksi on kuitenkin yksi, joka on sekä alku että loppu, alfa ja omega, johon sisällytettynä yksikään alku ei ole liian raskas eikä loppu liian lopullinen. Se mielessä on hyvä suunnata kohti uutta alkua. Ja aloittaa blogi.
Rakkautta,
H
Kaikessa kankeudessaan tämä on tämän blogin alku, blogin, joka toivon mukaan heijastelee edes osittain sitä, mitä elämä tulevan puolen vuoden aikana tuo tullessaan. Tutut ihmiset, rutiinit ja maisemet vaihtuvat vieraaseen maahan ja vieraisiin ihmisiin. Sanoisin tätä siis uudeksi aluksi! Ja seikkailuksi! Ja perhosiksi vatsassa! Mutta aluilla on kuitenkin ikävä taipumus elää symbioosissa loppujen kanssa, joten ilmassa on myös tiettyä haikeutta. Onneksi on kuitenkin yksi, joka on sekä alku että loppu, alfa ja omega, johon sisällytettynä yksikään alku ei ole liian raskas eikä loppu liian lopullinen. Se mielessä on hyvä suunnata kohti uutta alkua. Ja aloittaa blogi.
Rakkautta,
H
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)